Miltä näyttää ohikiitävän muiston tallentava, näyttämöllinen polaroid-kuva? Tämä kysymys johdattaa portugalilaisen Paulo Duarten esitystä, jossa nuket, varjoteatteri ja videoprojisoinnit yhdistyvät elävään musiikkiin. Perheen kuva-albumin kautta tarkasteltavat yhteiskunnalliset muutokset sekoittuvat omiin muistoihin sekä fiktioon.
Polaroid rakentuu perhealbumia selaamalla, todellisten ja kuvitteellisten muistojen välimaastossa. Mies katselee valokuvaa, jossa näkyvät hänen isänsä, joka palasi Brasiliasta Portugaliin Antonio Salazarin diktatuurin aikana, äitinsä, sisaruksensa ja hän itse vastasyntyneenä vauvana. Kuva tallentaa ja säilyttää sen ottohetken, pelastaa unohdukselta. Nukketeatterin keinoin, menneisyyden palasia hyödyntämällä poika yrittää rekonstruoida isänsä elämän ja tämän pakolaisena viettämän ajan, josta jäljellä on vain polaroidkuvien aavemaiset heijastukset.
Muistot syntyvät unohduksen kautta, aivan kuten meren rannikon ääriviivat muodostuvat meren vaikutuksesta. (…) Lyhyesti sanottuna unohdus on muistin elinvoima, ja muistaminen on sen tulos. – Marc Augé
Vaikka Portugalissa vietettiin vuonna 2024 fasismista vapautumisen 50-vuotisjuhlaa, näyttäytyvät esityksen teemat tässä hetkessä edelleen ajankohtaisina.
Esitys on osa Turku International Puppetry Festivalia.